Aika: 23.03.2006

Kuopion yliopiston 40-vuotistaival – historiasta voi myös oppia
Rehtori Matti Uusitupa

Arvoisa ministeri, arvoisat kutsuvieraat, hyvät naiset ja herrat, hyvä yliopistoväki, ladies and gentlemen, dear friends

Tänä vuonna vietetään Suomessa ja Kuopiossa J.V. Snellmanin 200-vuotisjuhlavuotta. Jo Snellmanin tiedetään lausuneen ajatuksen yliopistosta Kuopiossa puhuessaan Kuopion lukion vihkiäisissä vuonna 1844. Yliopiston pohjan Turussa loi vuonna 1630 perustettu Turun kymnaasi, ja jo kymmenen vuotta myöhemmin kehittyi tälle pohjalle Suomen ensimmäinen yliopisto – Turun Akatemia. Snellman vertasi osuvasti tapahtuman tärkeyttä Kuopion lukion vihkiäisissä: "Miksei voi toivoa, että vihitty oppilaitos on vuorostaan kahden vuosisadan kuluttua, tai jo paljon aikaisemmin, kehittynyt yhtä pitkälle".

Kesti runsaat 120 vuotta tästä, kun laki Kuopion yliopistosta vahvistettiin 25.3.1966. Mutta jo 1850-luvulla selvitettiin Kuopion mahdollisuuksia sijoittaa yliopisto Kuopioon, kun esivalta oli ärsyyntynyt Helsingin yliopiston harjoittamasta politisoituneesta ja kansallista identiteettiä vahvistamaan pyrkivästä debatista. Historia niistä monista kiemuroista ja käänteistä, jotka liittyvät Kuopion yliopiston perustamiseen, on parhaimmillaan kuin jännitystarina. Näitä käänteitä FL Kaija Vuorio on ansiokkaasti kuvannut Kuopion yliopiston historiassa Lentoon - Kuopion yliopiston neljä vuosikymmentä.

Kun Suomeen on rakennettu maan kattavaa yliopistoverkostoa, on se herättänyt suuria tunteita. Erityisesti vastustusta on löytynyt pääkaupunki-seudulta ja Helsingin yliopistosta. Epäileviä tuomaita on riittänyt. Myös politiikka on näytellyt keskeistä osaa, sekä valtakunnallisesti että alueellisesti. Monia tarinoita on myös kierrellyt Itä-Suomen yliopiston perustamisesta ja jakamisesta, lähtien aina ministerin virka-auton takapenkkikeskustelusta. En tiedä pitääkö paikkansa ministerin rouvan pragmaattinen toteamus: ”Mitä te pojat riitelette siitä paikasta? Pistäkää teknillinen korkeakoulu Lappeenrantaan, humanistinen korkeakoulu Joensuuhun ja lääketieteellinen korkeakoulu Kuopioon." (Jouko Loikkanen HS 17.11.2004) Tänä päivänä 1960-luvulla käydyt taistelut nousevat vääjäämättä mieleen, kun keskustelu yliopistojen rakenteellisesta kehittämisestä on käynnistynyt.

Kuopio on vanhastaan merkittävä hallinto-, koulu- ja kulttuurikaupunki. Mutta myös luonnontieteiden harrastus Kuopiossa on vanhaa perua. Kuopion yliopiston kolmas rakentamisvaihe – Melania – on saanut nimensä August Johan Malmbergin mukaan, joka vuonna 1876 muutti nimensä Aukusti Juhana Melaksi. Hän oli kuopiolainen luonnontutkija, oppikirjojen kirjoittaja ja darwinisti. Hän toimi myös Suomalaisen Lääkäriseura Duodecimin piirissä lääketieteen suomenkielisen sanaston luojana.

1910-luvulla käytiin Suomessa keskustelua toisen yliopiston saamiseksi Suomeen. Vuosina 1914–1917 Helsingin yliopiston opiskelijamäärät olivat 3000 luokkaa. Väkilukuun suhteutettuna ne olivat jo siihen aikaan Euroopan korkeimpia! 1910-luvulla keskusteltiin toisaalta laajan monialaisen yliopiston tarpeesta, toisaalta käytiin keskustelua käytännön alojen, tekniikan, kaupan ja maatalouden koulutuksen kehittämisestä. Myös Kuopiossa vallitsi innostus yliopiston saamiseksi Kuopioon. Paikallisten sanomalehtien Savon ja Savottaren pääkirjoituspalstalla kysyttiin: "Eikö Suomen toinen yliopisto olisi saatava Kuopioon?" Myös Kuopion luonnonystävät olivat hankkeessa vahvasti mukana. Yliopistoa ei tuolloin tullut. Mutta voimme ajatella vahvan luonnontieteiden harrastuksen Kuopiossa jo 1900-luvun alussa olleen virikkeenä Kuopion yliopiston synnylle. Luotiinko jo silloin pohjaa terveys-, ympäristö- ja hyvinvointiyliopistolle, jona opinahjomme tänään profiloituu? Olipa asia niin tai näin, ajatuksena se on kiehtova.

Pääkaupunkiseudun ulkopuolisten yliopistojen perustamisinnostus käynnistyi sotien jälkeen 1950-luvulla. Jo tuolloin maassamme toimi 11 yliopistoa tai korkeakoulua: yhtä poikkeusta lukuun ottamatta pääkaupunkiseudulla ja Turussa. Jyväskylässä toimi jo tuolloin vuonna 1934 perustettu Jyväskylän kasvatusopillinen korkeakoulu. Oulun yliopiston perustamista voidaan pitää myös vahvana sysäyksenä itäsuomalaiselle yliopistolle. Mutta varsinainen poliittinen vääntö käytiin Itä-Suomen yliopiston sijoittumisesta. Vankimmin kisassa mukana olivat Kuopion ohella Joensuu ja Lappeenranta.

Erityisesti Kuopioon haikailtiin humanistista yliopistoa. Tätä ajoi vahvasti muun muassa piispa Eino Sormunen. Johannes Virolaisen tiedetään tukeneen puolestaan Joensuuta. Kesäyliopiston saaminen Kuopioon ja Kuopion yliopistoseuran perustaminen tukivat vankasti Kuopiota tulevana yliopistopaikkakuntana. Lääninsairaalan, myöhemmin keskussairaalan sijoittuminen Kuopioon, Kuopion kaupungin ja maakunnan väestömäärä, Kuopion vahva koulukaupunkimaine sekä läänin keskuksen rooli lienevät niitä syitä, jotka selittivät, miksi Kuopio sai lopulta korkeakoulunsa. Mutta unohtaa ei sovi niiden lukuisten vahvojen miesten ja naisten roolia, jotka taistelivat Kuopion yliopiston puolesta.

Kun Kuopion korkeakoulun avajaisia vietettiin vuonna 1972, kuusi vuotta lain vahvistamisen jälkeen, hetkeä on luonnehdittu historialliseksi. Kuopion korkeakoulu aloitti maamme 17. korkeakouluna ja viimeisimpänä Itä-Suomen korkeakouluista. Syksyllä 1972 Kuopiossa aloitti sata lääketieteen ja 30 luonnontieteiden opiskelijaa. Koulutus alkoi väliaikaisissa tiloissa, ja vasta vuonna 1978 saimme ensimmäisen oman rakennuksemme, Canthian. Kun yhteiskuntatieteet vahvistuivat Kuopiossa, korkeakoulu sai yliopistostatuksen vuonna 1984, ja nimi muuttui Kuopion yliopistoksi.

On sanottu, että Kuopion yliopisto on ainoa yliopisto Suomessa, jonka toiminta on suunniteltu etukäteen. Merkittävää on se, että Kuopiossa monet koulutus- ja tutkimusalat olivat uusia ja ennakkoluulottomia, luovuudelle annettiin tilaa eikä pelkästään apinoitu vanhoja yliopistoja. Korkeakoulun kasvu oli alkuun aika ajoin varsin vitkasta, mutta se kehittyi. Myös vaaran vuosia olemme kokeneet. Erityisesti laman aika, 1990-luvun alku, oli jokseenkin synkkää ja vaikeaa aikaa. Lopulta menetimme hammaslääketieteellisen tiedekunnan, mutta saimme osittaiskompensaation, jolla vankennettiin biotekniikkaa. Tämä linjaus loi A.I. Virtanen -instituutin menestyksen. Mutta tuulisen 1990-luvun alkupuolen jälkikaikuja elettiin yliopistossamme vielä vuosia myöhemmin. Se, että hammaslääketiede lopetettiin Kuopiosta, oli puhtaasti poliittinen ja valtapoliittinen päätös. Se oli myös suurin rakenteellinen uudistus korkeakouluverkostossamme 1990-luvulla. Käytiin yhden pienemmistä kimppuun. Annettiin myös lupauksia, joita ei kyetty toteuttamaan.

Arvoisat kuulijat! Olen käynyt lyhyesti läpi Kuopion yliopiston historiaa. Perehdyin siihen syvällisesti sen kirjoitusprosessin yhteydessä. FL Kaija Vuorion kirja linjaa historiamme elävänä eteemme. Mutta voidaanko historiasta oppia? Vastaukseni on ehdottomasti kyllä. Historia opettaa, että poliittinen päätöksenteko ohjaa korkeakoulupolitiikkaa. Maassamme harjoitettua korkeakoulu- ja tiedepolitiikkaa tehdään paljolti korkeakoululaitoksen ulkopuolella. Osa päätöksistä syntyy nopeasti ilman loogisia perusteluja. Lunastetaan poliittisia lupauksia tai hankitaan poliittisia pisteitä. Osa ratkaisuista on kompromisseja, kuten Itä-Suomen yliopistojen syntyhistoria osoittaa.

Mutta on myös päätöksiä, joille voimme nostaa hattua. Näistä keskeisin on hajautettu yliopistoverkosto Suomessa. Se on kyennyt osoittamaan, että tiedettä ja tutkimusta voidaan harjoittaa maassamme myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Menestys niitetään lähtökohtaisesti kansainvälisillä areenoilla. Mutta yliopistojen rooli korostuu entisestään omien alueittensa hyvinvoinnin ja taloudellisen menestymisen elinehtona. Tätä vastaan katsoen yliopistojen ja korkeakoulujen uudelleen organisointia ei voida tehdä karttaharjoitelmina. Yliopistoillamme on myös laaja perustuslaillinen autonomia, jota pitää kunnioittaa ja kehittää. Yliopistojen itsensä on otettava keskeinen asema maamme korkeakoulu- ja tiedepolitiikassa.

Mutta mitä muuta historia opettaa? Se opettaa, että meidän tulee luottaa omaan kykyymme. Kuopion yliopiston strategiassa lukee: "Omien vahvuuksien hyödyntämisellä menestykseen". Pidän entistä tärkeämpänä sitä, että olemme suomalaisista monialaisista yliopistoista parhaiten profiloitunut. Olemme tunnistaneet omat osaamisalueemme ja vahvuutemme. Niiden varaan voimme rakentaa tulevaisuuttamme. Yksituumaisen, vahvan ja laajasti verkostoituneen tiedeyliopiston teoilla pärjäämme. Yliopisto, joka rakentaa Suomen tulevaisuutta, joka luo meille menestymisen eväitä, ansaitsee myös valtiovallan tuen. Kuopion yliopistoa voidaan tänä päivänä pitää monessa suhteessa mallina muille. Olemme ainoa suomalaisista yliopistoista, jolla on eurooppalainen laatujärjestelmä. Tutkijakoulutukseen panostaminen ja innovaatiostrategiamme kehittäminen ovat eräitä muita esimerkkejä kehittymiskykyisyydestämme.

Historia opettaa, että pitää uudistua – myös yliopistoissa. Vaateet yliopistoja kohtaan ovat koventuneet. Monesti yliopistojen arvostelu perustuu niiden pinnalliseen tuntemiseen. Tätä ruokkii myös media. Luodaan mielikuvia muun muassa maakuntayliopistoista toisen luokan yliopistoina. Harvoin tullaan ajatelleeksi, että paras osaaminen ei aina löydy pääkaupunkiseudulta. Innostutaan samoista iskulauseista miettimättä pätkän vertaa syvemmin asioiden todellista laitaa. Historia opettaa, että korkeakoulu- ja tiedepolitiikkaa tehdään myös median kautta. Näin oli jo Snellmanin aikana.

Hyvät kuulijat! Kuopion yliopisto on linjannut omiksi painoaloikseen molekyylilääketieteen, lääketutkimuksen ja biotekniikan, ympäristöterveyden ja ympäristön muutoksen tutkimuksen, lääketieteellisen tekniikan ja hyvinvointiteknologian sekä hyvinvointipalvelututkimuksen. Nämä alat ovat profiilimme mukaisia ja tulevaisuuteen katsovia. Ne ovat myös aloja, joissa voimme pärjätä paitsi kansallisesti myös kansainvälisesti. Tieteen perimmäinen tehtävä on tuottaa uutta tietoa. Itse näen strategisen tutkimuksen merkityksen myös tärkeänä. Yliopistojen ja korkeakoulujen tuottamaa uutta tietoa tulee voida hyödyntää myös entistä useammin taloudellisesti tai sosiaalisesti. Suomi elää aikakaudessa, jossa osaamista korostetaan. Yliopistoja ei pidä kohdella kaltoin valtiovallan toimesta, vaan niiden toimintaedellytyksiä tulee parantaa. Yliopistot ovat useaan otteeseen viestittäneet halunsa olla rakentamassa tulevaisuuden Suomea. Virkamiesmäinen tuottavuusohjelma istuu huonosti yliopistojen kehittämiseen. Viime päivinä linjaukset tuottavuusohjelmasta ovatkin pehmenneet.

Eräänä osoituksena Kuopion yliopiston ennakkoluulottomuudesta on korkeakoulukonsortiohanke, jonka käynnistimme vastikään Savonia-ammattikorkeakoulun kanssa. Minusta konsortiohankkeen keskeinen tehtävä on rohkeasti katsoa yhteistyö ja työnjako yliopiston ja ammattikorkeakoulun välillä alueellisesti. Voimme olla luomassa Suomeen myös uusia toiminta-malleja. Kuopiossa yliopiston ja Savonia-ammattikorkeakoulun sijoittuminen samalle kampusalueelle loisi entistä vetovoimaisemman osaamiseen perustuvan keskittymän myös valtakunnallisesti. Kuopion kaupungin ja Savonia-ammattikorkeakoulun kuntayhtymän tulisikin nopeasti linjata omat näkemyksensä ammattikorkeakoulun uudisrakentamisen tarpeesta ja rakentamisen maantieteellisestä sijainnista.

Yliopistonranta ja Savilahden alue tarjoaa tähän loistavan mahdollisuuden myös kaupungin kannalta. Kun alueelle saadaan vielä riittävän suuri kongressikäyttöön sopiva juhlaluentosali ja mahdollisesti matkailuhotelli, olemme entistä kilpailukykyisempiä myös suurehkojen kongressien järjestämisessä. Rinnakkaissessioille löytyy kyllä tiloja yliopiston nykyisistä luentosaleista. Mitä historia opettaa on se, että tulee toimia, kun on toiminnan aika. On oltava aktiivinen, rohkea ja ennakkoluuloton uusien haasteiden edessä.

Hyvä juhlayleisö! Vuosi 2005 oli Kuopion yliopiston historian paras. Koulutustavoitteemme jopa ylittyivät. Tohtoritutkinnoissa teimme kaikkien aikojen ennätyksen. Talous on kohentumassa. Lisäksi yliopisto keräsi mainetta laatutyöllään ja koulutuksen laatuyksiköillä ja tutkimuksen huippuyksiköillä. Kansainvälistyminen eteni myös suotuisasti. Yliopiston elinvoimaisuus näkyy myös sitä ympäröivän tiedepuiston nopeana kasvuna. Kun seuraa surulla teollisten työpaikkojen katoa vanhoilta teollisuuspaikkakunnilta, on uskottava uuteen osaamiseen. Laulun sanoin: ”Meidän on uudesti luotava maa” pitää sananmukaisesti paikkansa, ja se koskee koko Suomea. Yliopistojen tehtävänä on olla myös suunnannäyttäjinä. Historia opettaa, että näin oli jo Snellmanin aikana, jolloin yliopistoa oltiin peräti karkottamassa Helsingistä, tosin poliittisista syistä. Haasteet ovat tänä päivänäkin suuret, ja Kuopion yliopisto on valmis rakentamaan yhdessä maamme tulevaisuutta. On uskottava, että myös huomenna meillä on hyvä maa asua ja elää!

Tänään vihitään uusi katu Kuopiossa. Kuopio nousee todella yliopistokaupunkien joukkoon. Meillä on oma katu, Yliopistonranta. Tämä kruunaa juhlavuottamme historiankirjan ohella. Kiitokset kadusta kuuluvat Kuopion kaupungille! Savolaisten suuhun Yliopistonranta istuu hyvin, ja onneksi se ei hevillä väänny edes Savon murteella.

Lopuksi haluan kiittää yliopistoväkeä hienosta tuloksesta vuonna 2005 ja yliopiston ystäviä ja tukijoita siitä työstä ja tuesta, minkä olette tehneet yliopistomme hyväksi. Alumnitoiminta käynnistyy myös tänä juhlavuonna. Sitä kautta tarjoutuu uusi mahdollisuus osallistua yliopistomme toimintaan.