Aika: 23.03.2006

Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen
Kuopion yliopiston 40.vuotispäiväjuhla 23.3.2006

Arvoisa rehtori, hyvät juhlavieraat

Kuopion historia tuntee monia suomalaisen kulttuurin merkkihahmoja. Kaikille tuttuja ovat nimet Minna Canth ja Juhani Aho. Tunnetuin lienee kuitenkin Johan Vilhelm Snellman, jonka syntymän 200-vuotisjuhlaa saamme viettää tänä vuonna. Snellmanhan tuli tunnetuksi valtiomiehenä ja filosofina, joka toimi suomalaisuuden hyväksi.

Näitä taustoja vasten ei ole ihmeellistä, että Kuopio sai oman korkeakoulunsa vuonna 1966. Itä-Suomen korkeakoulukysymys ratkaistiin niin, että koulutusvastuu jaettiin kolmelle paikkakunnalle Joensuuhun, Kuopioon ja Lappeenrantaan. Alueen keskinäisessä työnjaossa Kuopion korkeakoulu sai vastuulleen lääketieteen ja luonnontieteen koulutusvastuut.

Lääketieteellisen koulutuksen terveyskeskuspainotus ja kansanterveystieteen opetus olivat paljossa uutta. Viimeksi mainitulla on ollut sittemmin keskeinen vaikutus Itä-Suomen ja laajemmin koko Suomen veri- ja sydäntautiriskien merkittävään vähenemiseen.

Kuopion yliopiston 40-vuotishistorian kirjoittaja Kaija Vuorio totesikin Kuopion yliopistolehden 5/2005 haastattelussa, että "Kuopion linjana on ollut alusta asti löytää sellaisia vahvuuksia, joita muualla ei ole". Tämä on näkynyt monina rohkeina valintoina, jotka ovat olleet aikaansa edellä.

Kuopion yliopisto on nykyisin kansainvälisesti arvostettu yliopisto. Erityisen paljon Kuopion yliopiston kehittymiseen ovat vaikuttaneet monet välillä vaikeatkin ratkaisut. Vuonna 1989 perustetun yliopiston biokeskuksen, A.I.Virtanen -instituutin toiminta vahvistui merkittävästi, kun se sai käyttöönsä hammaslääketieteellisen tiedekunnan lakkauttamisen yhteydessä vapautuneita voimavaroja.

Tämän myötä toteutuneessa kehityksessä Kuopion yliopistossa on kehittynyt merkittävää osaamista mm. biotieteissä, ympäristötieteissä ja monissa yliopiston tutkimusaloissa. Toki tämä on edellyttänyt yliopiston johdolta myös hyviä strategisia valintoja ja omaan asiaan uskomista.

Kuopion yliopisto on ensimmäisenä suomalaisena korkeakouluna läpäissyt eurooppalaisen laadunvarmistusjärjestelmän. Korkeakoulujen arviointineuvoston maaliskuussa 2006 valmistunut auditointi osoittaa, että Kuopion yliopisto täyttää Euroopan yhteisön korkeakouluille asettamat laatuvaatimukset. Tästä parhaat onnittelut. Yliopisto onkin vankasti sitoutunut laatutyön kehittämiseen ja se on mm. valittu Suomen edustajaksi yhteispohjoismaiseen korkeakoulujen laatutyön vertailuprojektiin.

Kuopion yliopiston kehitys on viime vuosina ollut erittäin myönteistä. Valmistuminen on suhteellisen nopeaa ja opinnot hyvin järjestetty. Yliopisto onkin ylittämässä sille vuosina 20042006 asetetut maisteri- ja tohtoritavoitteet. Vuonna 2005 suoritettiin 473 maisterin ja 89 tohtorin tutkintoa, mikä on hieno saavutus.

Yliopiston tutkimuksen laadusta kertoo se, että vuosina 20022007 yliopisto on mukana kahdessa tutkimuksen huippuyksikössä: ilmakehän koostumuksen ja ilmaston muutoksen fysiikka, kemia ja biologia sekä verisuonitautien ja tyyppi 2. diabeteksen tutkimusyksikkö.

Kuopion yliopiston hallitus on 1.2.2006 hyväksymässään yliopiston vuosien 20072010 talous- ja toimintasuunnitelmassaan linjannut, että "Kuopion yliopisto on kansainvälinen, arvostettu terveys- ja ympäristötieteisiin profiloitunut tutkimusintensiivinen yliopisto, joka tarjoaa innovatiivisen oppimisympäristön ja toimii aktiivisesti uusien teknologioiden sovellusten kehittäjänä”.

”Molekyylilääketiede, lääketutkimus ja biotekniikka muodostavat vahvan tutkimuskeskittymän yliopistossa. Informaatioteknologia ja liiketoimintaosaaminen tukevat yliopiston profiloitumista ja monipuolistavat yliopiston osaamispohjaa".

Kuopion yliopisto on profiililtaan eräs selkeimpiä yliopistoja maassamme.

Kansainvälisessä mittakaavassa pienet yliopistot pystyvät menestymään kilpailussa juuri erikoistumisen ja vahvan kansallisen ja kansainvälisen verkostoitumisen avulla.

Kuopion yliopisto, sen piirissä annettu opetus ja tehty tutkimus ovat olleet neljän vuosikymmenen ajan tärkeä lenkki suomalaista menestystarinaa.

Suomi on yksi maailman vauraimmista maista. Olemme kilpailukykyisin, korruptoitumattomin ja sijoitumme kestävän kehityksenkin tiellä aivan eturiviin.

Meidän sukupolvemme anti jatkumoon Snellmanista tähän päivään on ollut siinä kansallisessa konsensuksessa, joka on ymmärtänyt koulutuksen, tutkimuksen ja kehitystyön tärkeyden. Suomi käyttää tänä vuonna tutkimukseen ja kehitykseen noin 3,53 % bruttokansantuotteesta. Olemme maailmassa sijalla kolme. Julkisen vallan vuosipanos on yli 1 700 miljoonaa euroa, yksityisen noin 3 800 miljoonaa euroa eli yhteensä noin 5 500 miljoonaa euroa.

Sijoitumme tohtorituotannossa sekä tieteellisissä julkaisuissa aika hyvin, joskaan emme aivan kärkeen. Patenteiksi asti yltäviä innovaatioita tuotamme asukasta kohti kolmanneksi eniten maailmassa. Tämä osaamisen ja tutkimuksen potentiaali näkyy mm. siinä, että alle promillea maapallon väestöstä edustavassa Suomessa on todella monia yrityksiä, jotka ovat alallaan maailman kymmenen suurimman yrityksen joukossa.

Maailma muuttuu ja valppaana on oltava. Yksi ydinkysymyksiä on, kykenemmekö jatkossa huolehtimaan tutkimus- ja kehittämisrahoituksen riittävästä kasvusta ja miten tämän työn tulokset saadaan muuttumaan tuotteiksi, yrityksiksi ja työpaikoiksi Suomessa. Rahoituksen osalta Suomi on viimeksi Lissabonin strategian välitarkistuksessa sitoutunut lisäämään julkisia t&k -resursseja 57 %:lla vuodessa.

Kuluneella viikolle pidetty hallituksen kehysriihi pudottaisi ensi vuonna sanotun rahoituksen kasvun lähelle nollaa, mutta nostaisi sen sitten vuodesta 2008 lähtien uudelleen yli 5 %:n kasvu-uralle. Uskon, että hallitus täyttää tällaisen poukkoilun aukon vielä ensi vuoden talousarvion valmistumisprosessissa eli elokuun loppuun mennessä.

Riittävän kansallisen rahoituksen turvaaminen auttaa suomalaisia tutkimusyhteisöjä ja elinkeinoelämää hyvään menestykseen myös osallistumisessa EU:n 7. puiteohjelmaan ja uuteen EU:n CIP-ohjelmaan (Competitiveness and Innovation framework Programme). Näiden kautta tulee kanavoitumaan vuosittain yhteensä lähes 10 miljardia euroa tutkimukseen ja kehitystyöhön.

Kansallisen t&k -rahan riittävyyttä suurempi huoli liittyy kuitenkin kykyymme hyödyntää tämän työn tuloksia. Haasteellisia asioita on monia. Osalle innovaatiopotentiaalista ei löydy riittävästi ja riittävän kärsivällistä riskirahaa. Erinomaiset tutkijat eivät aina suinkaan ole hyviä bisnesihmisiä eikä innovaation silta tutkijalta bisnekseen ole aina aukoton.

Käytännössä nämä pulmat näkyvät innovaatioketjun jonkinasteisena vuotona. Nopeasti ja tehokkaasti meidän onkin nyt huolehdittava siitä, että emme jää eräänlaisen kasvattajaseuran asemaan. Siihen, että me rahoittaisimme osaamis- ja innovaatiopotentiaalin, mutta muu maailma hyödyntäisi siitä entistä suuremman siivun.

Suomen on kyettävä vastaamaan tällaiseen haasteeseen nopeasti ja tehokkaasti. Valmistava, suurten sarjojen teollisuus on siirtynyt kovaa vauhtia suurten markkinoiden ja halpojen tuotantokustannusten maihin.

Osaamisintensiivisen tuotannon meillä säilymisen ja kasvamisen kannalta ratkaisevaa on, kykenemmekö ja kuinka nopeasti hyödyntämään maailmalla syntyneet innovaatiot tänne ja ennen muuta kuinka hyvin onnistumme omien innovaatioidemme hyödyntämisessä. Tarvitaan monia toimia. Niistä useissa yliopistoilla on keskeinen rooli. Lisäksi tarvitaan kestävämpi silta yliopistoista elinkeinoelämään: Yliopistojen keksintölaki on parhaillaan valmistumassa eduskunnassa. Tämä uskoakseni selkeyttää pelisäännöt, joilla elinkeinoelämän, yliopistojen ja tutkijoiden yhteiset intressit turvataan näiden yhteisissä hankkeissa.

Meneillään on myös yliopistojen erimuotoisen yrittäjyyskoulutuksen ja poikkitieteellisen liiketoimintaosaamisen valmiuksien parantaminen. Tutkimukset osoittavat, että yliopistoista valmistutaan toisen työhön. Turun yliopiston tekemän tutkimuksen mukaan vain alle 5 % loppututkinnon suorittaneista sijoittuu joskus yrittäjäksi, kun muun väestön piirissä vastaava luku on lähes 9 %.

Tärkeää onkin, että tulevat koulutusohjelmat ja tutkintosisällöt voisivat rakentua entistä useammin sellaisista aineksista, joissa tieteenalakohtaisen substanssin ohella myös yrittäjyyden yleisellä perustietoudella ja liiketoimintaosaamisen eri osa-alueilla voisi olla sijansa. Viidessä yliopistossa on jo aloitettukin tähän tähtäävä pilottityö.

Kauppa- ja teollisuusministeriön johdolla on parhaillaan valmistumassa esitys toimista ns. välittäjämekanismien toiminnan tehostamiseksi. Muun ohessa tässä on kysymys siitä, millä tavalla uusin tieteellinen tieto ja sen sovellukset voitaisiin välittää mahdollisimman nopeasti sitä tarvitsevan elinkeinoympäristön hyödyksi.

Tohtori Esko Luoma on valmistellut toisen pilottimalleista. Sitä on täällä Pohjois-Savossa jalostettu. Lähiviikkoina pyrimme linjaamaan asiaa koko maata koskien eteenpäin. Valtioneuvoston tiede- ja teknologiapoliittinen periaatepäätös edellyttää KTM:ltä ehdotusta kesäkuuhun mennessä. Kannustan Kuopion yliopistoa ennakkoluulottomuuteen tässä asiassa.

Tieteentekijöiden ensisijainen vastuu ei tietysti ole tutkimustulosten kädestä pitäen opettaminen ympäröivälle elinkeinoelämälle. Mutta ovien aukaisemisen niille, jotka voivat oivaltaa, miten hyödyntää innovaatiopotentiaali bisnekseksi, kannattaa kyllä, kunhan immateriaalisista oikeuksista huolehditaan. Tutkimuksen riippumattomuus ja universaalisuus voidaan siis turvata, vaikka sen tulosten hyödyntämistä tehostetaan.

Meneillään on myös valmistautuminen uuteen osaamiskeskusohjelmakauteen ensi vuoden alusta lukien. Uskon Kuopion hakeutuvan omilla fokuksillaan mukaan. Myös näiden ohjelmien toiminta-ajatuksessa innovaatioiden nopealla hyödyntämisellä tulisi olla tähänastista tärkeämpi sija. Kyvyssä tämän aika-”käpin” lyhentämiseen on tullut maiden ja alueiden menestyksen tärkeä kilpailutekijä.

Hyvät kuulijat

Kuopion yliopiston kehitys on viime vuosina ollut erinomaisen hyvää ja siitä tahdon esittää onnittelut. Toivon, että Kuopion yliopistossa jaksetaan edelleen tehdä työtä, jonka myötä Kuopion yliopisto vankistaa asemansa kansainvälisenä huippuyliopistona edustamillaan aloilla. Mutta tärkeää on myös se, että työ, jota yliopisto tekee alueellaan yhteistyössä ammattikorkeakoulun ja alueen muiden toimijoiden kanssa yhä elinvoimaisemman Savon ja Itä-Suomen kehittämiseksi. Kuopion yliopisto on jo antanut merkittäviä osoituksia toimintansa laadusta ja vaikuttavuudesta toimintansa 40 vuoden aikana. Silti rohkenen toivottaa juhlivalle yliopistolle vielä parempaa tulevaisuutta ja antaa kiitokseni kaikille niille, jotka ovat saaneet tehdä työtä yliopiston hyväksi.