Kuopion yliopisto Kuopion yliopisto Terveys, ympäristö, hyvinvointi
Tutustu yliopistoon Opiskelu Tutkimus Ajankohtaista In English
 
Tapahtumat
2009
2008
2007
2006
2005
2004
2003
 
Tiedotteet
2009
2008
2007
2006
2005
2004
2003
 
Apurahat
 
Työpaikat

Tiedotteet 2008

Kuopion yliopistolle Savuton Kampus

Aika: 16.04.2008


Kuopion yliopistosta tulee savuton työpaikka, jossa suojellaan työntekijöitä tupakansavulle altistumiselta ja tuetaan tupakoivia työntekijöitä tupakoinnin lopettamisessa. Yliopiston hallitus päätti 16. huhtikuuta Savuton Kampus -hankkeen käynnistämisestä osana Savuton Savo 2015 -kampanjaa.

Savuton Kampus -hankkeen tarkoituksena on tehdä yliopistosta sosiaali- ja terveysministeriön kriteerien mukainen savuton työpaikka. Savuttomalla työpaikalla tupakointi on kielletty kaikkialla sisätiloissa. Mahdolliset tupakointipaikat sijoitetaan ulos niin kauas rakennuksista, ettei tupakansavua kulkeudu sisätiloihin. Työpaikalla ei myydä tupakkatuotteita. Työaikana ei saa tupakoida eikä lakisääteisten taukojen ulkopuolista tupakointia lasketa työajaksi. Työnhakuilmoituksissa kerrotaan työpaikan olevan savuton ja työpaikan järjestämät tilaisuudet ovat savuttomia. Tupakoivaa henkilökuntaa tuetaan tupakoinnin lopettamisessa.

Tavoitteena on, että yliopisto on savuton työpaikka ensi maaliskuun alkuun mennessä. Savuton Kampus -hankkeen suunnitteluun ja toteutukseen osallistuu yliopistolla terveys- ja ympäristöasiantuntijoita ja hallinnon, henkilöstön, opiskelijoiden sekä työ- ja opiskelijaterveydenhuollon edustajia. Hankkeen aikana työntekijöille ja opiskelijoille tiedotetaan tupakointiin ja sen lopettamiseen liittyvistä terveys- ja ympäristönäkökulmista ja luodaan työterveyshuollon kanssa lopettajille sopivat tukimuodot.

Tupakointi ja tupakansavulle altistuminen lisäävät hengityselin-, sydän- ja syöpäsairauksien riskiä. Kansanterveyslaitoksen tekemän tutkimuksen mukaan valtaosa päivittäin tupakoivista on huolissaan tupakoinnin vaikutuksesta terveyteensä ja yli puolet haluaa lopettaa tupakoinnin. Työyhteisön tuella voi olla ratkaiseva merkitys, sillä tupakoinnin lopettamista yrittävistä joka kolmas onnistuu, jos on saanut tukea lopettamiseen. Omin avuin yrittäneistä vain viitisen prosenttia on tupakoimattomia vielä vuoden kuluttua tupakkalakon aloittamisesta.

Savuttomuus sopii terveys- ja ympäristötieteisiin sekä hyvinvointiosaamiseen profiloituneen yliopiston linjaan paitsi terveyden, myös kestävän kehityksen näkökulmasta, sillä tupakan viljely ja prosessointi kuluttaa runsaasti ravinteita, makeaa vettä ja energiaa.

Lisätietoja:
Kuopion yliopiston rehtori Matti Uusitupa, p. 162 100, 0400 615 661


 
Kuopion yliopisto, PL 1627, 70211 Kuopio, vaihde: (017) 162 211, s-posti:etunimi.sukunimi@uku.fi